Tänään täyttää keskimmäisemme 4 vuotta. Juhlistettiin synttäreitä tällaisella Britatortulla. Ihanan makea torttu sai piristystä kirpeästä sitruunakiisselistä. Isommin juhlitaan vasta viikon kuluttua.

Pohja:

4 munankeltuaista

1½ dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

4 rkl maitoa

50 g margariinia sulatettuna

 

Pinnalle:

4 munanvalkuaista

2 dl sokeria

mantelilastuja

 

Vaahdota keltuaiset + sokeri. Lisää sulatettu margariini, maito ja lopuksi jauhot. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Vaahdota valkuaiset ja sokeri, lisää vaahto taikinan päälle, ripottele vielä mantelilastuja pinnalle. Paista 150 asteessa 45 min.

 

Täytteeksi:

flora vispiä + sokeria

sitruunakiisseliä

 

Sitruunakiisseli:

1 dl vettä

1 dl sokeria

1 sitruunan kuori raastettuna

1 sitruunan mehu

1 rkl maissijauhoja

 

Sekoita ainekset kattilassa ja kiehauta. Leikkaa jäähdytetty torttupohja  kahteen osaan. Täytä toinen pohjan puolikas sitruunakiisselillä ja flora vispi vaahdolla, ja laita toinen puolikas päälle. Koristele ja herkku on valmis.