Tällaisen kakun lapseni antoivat päiväkodin tädeille kesäkuussa....

 

MANSIKKAHYYTELÖKAKKU

Ainekset:

Pohja:

4 kananmunaa

1,5 dl sokeria

1,5 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

2 rkl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

 

Täyte:

200 g maustamatonta tuorejuustoa tai 250 g maitorahkaa

2 prk kermaa

500 g mansikoita

1 dl sokeria

5 liivatelehteä

2-3 rkl omenamehua tms. liivatetta varten

3 tl vaniljasokeria

 

Päälle:

n. 1 l tuoreita mansikoita

2 dl vettä

1 dl hyytelösokeria

 

 

Tee näin:

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka (Ø 24 cm). Mittaa vehnäjauhot, kaakaojauhe, perunajauhot ja leivinjauhe ja sekoita ne keskenään. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhoseos vaahtoon parissa erässä. Sekoita vatkaimen pienimmällä teholla. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alatasolla n. 20-30 minuuttia. Kakkupohja on kypsä, kun se irtoaa vuoan reunoista.

2. Irrota pohja vuoasta hiukan jäähtyneenä ja anna jäähtyä ritilällä paistopinta ylöspäin. Pese vuoka ja leikkaa vuoan pohjalle pohjan kokoinen leivinpaperikiekko. Leikkaa leivinpaperista myös reunan korkuinen leivinpaperisuikale ja vuoraa sillä vuoan sisäreuna. Halkaise jäähtynyt pohja ja nosta pohjapuoli vuoan pohjalle. Kostuta pohja tasaisesti taputtelemalla sitä mehuun kastetulla pullasudilla.

3. Soseuta mansikat täytettä varten. Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen ainakin kymmeneksi minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta vaniljasokerilla ja nosta kylmään odottamaan. Sekoita tuorejuusto/rahka, mansikkasose ja sokeri. Kuumenna mehu pienessä kattilassa tai mikrossa. Lisää kuivaksi puserretut liivatteet ja liuota ne mehuun. Lisää liivateseos hiukan jäähtyneenä rahkaseokseen ja sekoita hyvin esim. sähkövatkaimella. Lisää kermavaahto rahkaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos vuokaan. Nosta toinen kakkupohja täytteen päälle. Anna kakun hyytyä kylmässä yön yli.

4. Peitä pinta halkaistuilla tai viipaloiduilla mansikoilla. Valmista kiillehyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaan. Lusikoi se mansikoiden pinnalle ensin ohuesti ja sitten paksummin. Anna hyytyä kylmässä hetken aikaa. Irrota vuoasta reuna ja leivinpaperi. Nosta kakku vadille. Huom. voit kasata kakun myös suoraan tarjoiluvadille niin, että asetat irtopohjavuoan reunan vadille ja jätät pohjan pois, vuoraa reuna leivinpaperisuikaleella.