Suunnittelin tekeväni itsenäisyyspäivän vieraillemme suolaisen porohyydykekakun, mutta kaupan poronlihavalikoima oli todella kehno ja päädyin tekemään voileipäkakun. Ihan hyvä vaihtoehto kuitenkin tämäkin :).

Täytteessä tuorejuustoa, majoneesia, kurkkusalaattia, sipulia, omenaa ja sinappia. Tämän pohjatäytteen jaoin kahteen osaan ja lisäsin toiseen kinkkusuikaleita, toiseen puolestaan lisäsin salamimurskaa. Kakun leipänä käytin kaurapaahtoleipää ja kostutukseen laimeaa lihalientä. Päällä on tuorejuusto-kermavaahto-seosta, jota maustoin sinapilla ja suolalla.

Koristeluun hain vaikutteita suurilta innoittajiltani Kakkuhelmen Pialta ja Fantasiinan Jonnalta.